25.11.1998

Hakemus Helsingin käräjäoikeudessa

A kertoi hakemuksessaan, että Suomen Veneilyliitto - Finlands Båtförbund ry:n (jäljempänä yhdistys) nopeuskilpailutoimikunta oli 16.1.1997 päättänyt antaa A:lle 24 kuukauden kilpailukiellon sen johdosta, että hänen osallistuttuaan Ranskassa 6.9.1996 Quiberon Offshore -kilpailuihin suoritetussa dopingtestissä hänen näytteestään oli löydetty kiellettyjä salbutamolia ja bentsoyyliekgoniinia eli kokaiinin johdannaista. Nopeuskilpailutoimikunnan päätöksestä oli vedottu yhdistyksen vetoomuslautakuntaan, joka oli 23.2.1997 antamallaan päätöksellä pysyttänyt kilpailukiellon voimassa.

Kiistäen dopingtestin tulosten oikeellisuuden A vaati, että käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla kumoaa heti yhdistyksen määräämän kilpailukiellon siihen saakka, kunnes asia hänen yhdistystä vastaan nostamastaan kanteesta oli lopullisesti ratkaistu.

Vastaus

Yhdistys vaati, että hakemus hylätään. Asiassa ei ollut kysymys oikeudesta, joka voitaisiin vahvistaa ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla ratkaisulla. Kysymyksessä ei ollut tuomioistuinasia. Turvaamistoimesta aiheutuisi yhdistykselle ilmeisen kohtuutonta haittaa.

Käräjäoikeuden päätös 29.10.1997

Käräjäoikeus lausui, että A ei ollut saattanut oikeuttaan niin todennäköiseksi, että turvaamistoimenpide voitaisiin myöntää. Sen vuoksi käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla hylkäsi hakemuksen.

A valitti hovioikeuteen ja toisti hakemuksensa.

Helsingin hovioikeuden päätös 24.3.1998

Hovioikeus lausui, että asiakirjojen mukaan oli riidatonta, että A oli osallistunut myös Suomen ulkopuolella moottorivenekilpailuihin, joihin ohjaajaluvan oli myöntänyt yhdistys A:n 31.3.1996 allekirjoittaman hakemuksen perusteella. Hakemuksessa A oli vakuuttanut tuntevansa Kansainvälisen Moottoriveneliiton UIM:n ja yhdistyksen kilpailusäännöt ja määräykset. A ei ollut yhdistyksen, vaan Paimion Veneilijät ry:n jäsen.

Ranskassa 6.9.1996 tapahtuneen Offshore-luokan veneilykilpailun yhteydessä suoritetussa dopingtestissä A oli antanut virtsanäytteen. A:n mukaan näytepullot oli sijoitettu sinetöityyn laukkuun, mutta pullot oli vain teipattu kiinni. Näytteet oli analysoitu ja UIM oli ilmoittanut tuloksista 22.10.1996. A:n näytteestä oli löydetty salbutamolia ja bentsoyyliekgoniinia. A:n mukaan hänelle ei ollut varattu tilaisuutta asianmukaisesti olla läsnä niin sanotussa Btestissä ja näytteet oli hävitetty ennen kuin hän oli saanut tiedon testien tuloksista. Yhdistyksen nopeuskilpailutoimikunta oli 2.1.1997 pyytänyt A:lta vastineen ja päättänyt 16.1.1997 asettaa hänet 24 kuukauden kilpailukieltoon, koska kyseinen A:n dopingnäyte oli osoittautunut positiiviseksi. A oli hakenut muutosta päätökseen yhdistyksen vetoomuslautakunnalta, joka ei ollut päätöksellään 23.2.1997 muuttanut kerrotulta osalta toimikunnan päätöstä. A ei ollut valittanut vetoomuslautakunnan antaman ohjauksen mukaisesti päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

A oli toimittanut kilpailukiellon mitättömäksi julistamista ynnä muuta koskevan haastehakemuksensa käräjäoikeuteen 6.8.1997. Hän oli samanaikaisesti vaatinut myös nyt kyseessä olevaa turvaamistointa.

Asiassa oli kysymys oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaisesta turvaamistoimivaatimuksesta. Säännöstä voitiin luonnehtia yleiseksi turvaamistoimisäännökseksi, ja koska se oli muotoiltu väljästi, sen perusteella voitiin ennakkoturvata hyvin monenlaisia oikeuksia.

A oli haastehakemuksessaan vaatinut, että käräjäoikeus vahvistaa, ettei yhdistyksellä ollut ollut oikeutta asettaa häntä kilpailukieltoon, ja että käräjäoikeus julistaa yhdistyksen määräämän kilpailukiellon mitättömäksi. A oli kohdistanut kanteensa kiellon antaneeseen yhdistykseen, jonka jäsen hän ei ollut. Hovioikeuden näkemyksen mukaan A:n kanteessa vaadittu asia oli ratkaistavissa yleisen tuomioistuimen ratkaisulla.

Kanteessa oli kysymys A:n oikeudesta osallistua moottorivenekilpailuihin, millä seikalla oli A:lle sekä taloudellista että myös muuta merkitystä. Siten kanteessa oli kysymys A:n oikeudesta suhteessa yhdistyksen väitettyyn oikeudettomaan menettelyyn. Sen vuoksi ja ottaen huomioon, että asian ratkaiseminen kuului tuomioistuimelle, asiassa oli kysymys oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n tarkoittamasta oikeudesta.

Näin ollen A:n turvaamistointa koskevaan hakemukseen voitiin suostua, mikäli A oli saattanut todennäköiseksi yhdistyksen menettelyn oikeudettomuuden ja mikäli oli olemassa vaara, että A:n oikeus jää toteutumatta, sekä mikäli yhdistykselle ei turvaamistoimeen suostumisella aiheutettu kohtuutonta haittaa.

Turvaamistointa koskevassa oikeuskäytännössä oli saamisen todennäköisyyttä koskevan edellytyksen osalta katsottu saamisen yksilöimisen lisäksi riittävän, ettei saamista esitetyn näytön valossa tai oikeudellisesti voida pitää selvästi perusteettomana. Ottaen huomioon kerrottu oikeuskäytäntö ja se, ettei turvaamistointa koskevan asian yhteydessä asian luonteen vuoksi voitu tarkemmin käsitellä ja arvioida näyttöä, hovioikeus katsoi, että myös oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n tarkoittaman muun oikeuden todennäköisyysasteeseen tuli soveltaa vastaavaa oikeusohjetta.

A:n haastehakemuksessaan esittämät vaatimukset ja niiden perusteet huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että A oli lain tarkoittamalla tavalla saattanut oikeutensa asiassa yhdistystä vastaan todennäköiseksi. Mikäli turvaamistoimeen ei suostuttaisi, oli olemassa vaara, että yhdistyksen A:lle määräämä kilpailukielto esti riita-asiassa ratkaistavan A:n mahdollisen kilpailuoikeuden toteutumisen.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan turvaamistoimella ei kuitenkaan saanut aiheuttaa turvattavaan etuuteen nähden vastapuolelle kohtuutonta haittaa. Turvaamistoimeen suostumisella tosin vähennettiin kilpailukiellon merkitystä ja siten aiheutettiin mahdollisesti haittaa yhdistykselle, jonka voitiin väittää menettävän tehokkaan seuraamuskeinon sääntöjä rikkovia kilpailijoita kohtaan. Toisaalta mikäli turvaamistoimeen ei suostuttaisi ja mikäli A:n riitaasia ratkaistaisiin hänen vaatimallaan tavalla, se merkitsisi sitä, että hän oli joutunut perusteettomasti luopumaan harjoittamastaan kilpaurheilusta ja että menetys oli vaikeasti korvattavissa. Hovioikeus totesi, että A oli ollut kilpailukiellossa jo 16.1.1997 lukien, ja katsoi, että turvaamistoimeen suostumisella aiheutettiin yhdistykselle vähemmän haittaa kuin turvaamistoimen antamatta jättämisellä A:lle.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että yhdistyksen vetoomuslautakunnan 23.2.1997 A:lle määräämää 24 kuukauden kilpailukieltoa ei ollut noudatettava siihen saakka, kunnes pääasia oli ratkaistu.

Perustelut

Turvaamistoimista säädetään oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa. Luvun 1 ja 2 §:t koskevat takavarikkoa, jolla voidaan turvata hakijan saaminen taikka vastapuolen hallussa oleva esine tai muu tietty omaisuus. Saman luvun 3 §:n mukainen turvaamistoimi voidaan pykälän 1 momentin mukaan myöntää, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuolta vastaan muu kuin 1 tai 2 §:ssä tarkoitettu oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli tekemällä jotakin, ryhtymällä johonkin tai laiminlyömällä jotakin tai jollakin muulla tavoin estää tai heikentää hakijan oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentää sen arvoa tai merkitystä.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 179/1990 vp. s. 11) on luvun 3 §:n mukaista turvaamistointa kutsuttu yleisluontoiseksi. Perusteluissa (s. 14 - 15) on esimerkinomaisesti kuvattu joitakin tilanteita, joissa turvaamistoimi olisi mahdollista määrätä. Lisäksi on todettu, että kysymyksessä oleva turvaamistoimi merkitsee useimmiten sitä, että hakijalle annetaan väliaikaisesti jokin korvaava muu etuus kuin mitä hänen oikeutensa sisältää. Säännöksessä tarkoitettu turvaamistoimi voi kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että hakijalle annetaan jo etukäteen, siis jo ennen oikeudenkäyntiä ja tuomiota, oikeus ainakin jossakin laajuudessa nauttia kyseistä hänelle todennäköisesti kuuluvaa oikeutta.

A on turvaamistoimena pyytänyt, että hänelle asetettu kilpailukielto kumotaan oikeudenkäynnin ajaksi. Yhdistys on väittänyt, ettei kilpailukiellon kumoamista koskeva vaatimus ole tuomioistuinasia, vaan toimenpide, joka kuuluu yhdistyksen ratkaisu- ja kurinpitovallan piiriin.

Korkein oikeus toteaa, että urheilijan oikeussuoja voi määrätyissä olosuhteissa edellyttää kilpailukieltopäätöksen oikeellisuuden selvittämistä tuomioistuimessa. Tätä koskevien edellytysten täyttyminen A:n tapauksessa tulee ratkaistavaksi pääasian yhteydessä.

Asiallisesti kysymys on A:n oikeudesta osallistua moottorivenekilpailuihin oikeudenkäynnin aikana. A on perustellut pyyntöään viittaamalla kilpailukiellosta hänelle aiheutuviin taloudellisiin menetyksiin sekä siitä hänen maineelleen ja urakehitykselleen urheilijana aiheutuvaan haittaan. Kysymys on sellaisesta oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta oikeudesta, jonka turvaamiseksi voidaan myöntää säännöksessä tarkoitettu turvaamistoimi.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan hakijan tulee saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuoltaan kohtaan vaatimansa oikeus. Korkeimman oikeuden julkaistuissa ratkaisuissa 1994:132 ja 1994:133 on vahingonkorvaussaamista turvaavan takavarikon osalta katsottu saamisen yksilöimisen ohella riittäväksi, ettei saamista esitetyn näytön valossa tai oikeudellisesti voitu pitää selvästi perusteettomana. Ratkaisujen perusteluissa on todettu muun muassa, että saamisen todennäköisyyttä tutkittaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä turvaamistoimen käsittelyn kiireellisyyteen ja siihen, että takavarikko on milloin tahansa tuomioistuimen määräyksellä peruutettavissa. Viimeksi mainituilla seikoilla on merkitystä myös, kun harkitaan turvaamistoimen myöntämisen edellytyksiä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla.

A:n hakeman turvaamistoimen myöntäminen merkitsisi sitä, että hän saisi jo oikeudenkäynnin ajan nauttia täysimääräisesti sitä oikeutta, jota hän kanteellaan vaatii. Turvaamistoimen myöntämistä harkittaessa on hakijan oikeuden todennäköisyydelle tällaisessa tapauksessa asetettava huomattavasti suuremmat vaatimukset kuin saamisen todennäköisyydelle takavarikkoasiassa. Hakemuksen hyväksymiseksi ei siten riitä pelkästään se, että hakijan oikeus ei esitetyn näytön valossa tai oikeudellisesti ole selvästi perusteeton.

A on 6.9.1996 Ranskassa osallistunut moottorivenekilpailuihin, joiden jälkeen hänelle on suoritettu dopingtesti. Kansainvälinen Moottoriveneliitto on 22.10.1996 ilmoittanut, että A:n näytteestä oli löydetty hovioikeuden ratkaisussa mainittuja kiellettyjä aineita. A on väittänyt muun muassa, ettei testiä ollut suoritettu asianmukaisesti, koska näytepulloja ei ollut sinetöity ja koska hän ei ollut saanut olla läsnä niin sanottua B-näytettä tutkittaessa, vaan näyte oli hävitetty jo ennen kuin hänelle oli ilmoitettu ensimmäisen tutkimuksen tuloksesta. A:n väite testimenettelyn virheellisyydestä tai selvitys hänelle ennen kilpailuja 10.6.1996 suoritetusta terveystarkastuksesta ja sittemmin toukokuussa 1997 suoritetusta huumetestistä, joissa ei ollut havaittu merkkejä huumeiden tai kiellettyjen aineiden käytöstä, eivät kuitenkaan riittävällä todennäköisyydellä osoita, että A:lla olisi oikeus saada kilpailukielto kumotuksi. Edellytyksiä turvaamistoimen myöntämiselle ei näin ollen ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.